Asiakkaamme joskus hieman varovaisesti esittävät toiveensa harvinaisemmista peltiväreistä ja siitä, että onnistuuko juuri tietynlaisten peltitoiveiden toteuttaminen kauttamme. Kannustamme kertomaan...
Lue lisää11.11.2021
Oletko aina miettinyt, että miten arki meillä täällä Pääkkösellä sujuu? Enää ei tarvitse miettiä, sillä
pääset kurkistamaan suoraan arkeemme oheisen videon myötä!
Klo 6:45 Reippaana työmaalle ja tsekataan tämän päivän leikattavat materiaalit valmiiksi.
Klo 7:10 Aamupalaverissa vaihdetaan päivän kuulumiset ja tärkeimmät tehtävät. Myös kahvikuppia
täytetään reippaasti.
Klo 7:30 Asiakastilausten tekoa ja ahkeraa pellin vääntämistä.
Klo 11:00 Lounasaika! Usein omat eväät mukana, mutta välillä herkutellaan myös yhteisellä
pizzahetkellä.
Klo 11:30 Mahat täynnä jatketaan töiden tekoa niin toimiston kuin hallin puolella.
Klo 12:10 Ovet käyvät. On tavarantoimitusta, asiakastilausten noutoa ja toimistokoiraa!
Klo 13:30 Työt keskeytetään aina hetkeksi juuri tähän aikaan. On siis yhteisen kahvitauon aika!
Klo 14:30 Valmista peltiä lähtee maailmalle ja uusia tilauksia otetaan vastaan.
Klo 16:00 On viimeistään aika sanoa, että huomiseen!
Asiakkaamme joskus hieman varovaisesti esittävät toiveensa harvinaisemmista peltiväreistä ja siitä, että onnistuuko juuri tietynlaisten peltitoiveiden toteuttaminen kauttamme. Kannustamme kertomaan...
Lue lisääPeltitöissä kolisee joskus palautteidenkin osalta. Tämä on hyvä. Mitä enemmän suuta avataan palautteiden osalta, sitä enemmän on meilläkin mahdollisuuksia...
Lue lisääPeltisepänliike Pääkkösellä on jälleen kerran kiireinen vuosi takana päin. Pieni joululoma tuli tarpeeseen ja nyt on mukava suunnata katseet...
Lue lisää